Halkolan Tilapuutarha

Hirvenmäentie 4
46930 Huruksela

Avaamme taas
huhtikuussa

Halkolan Tilapuutarha

Puutarha vuodesta 1987

Yritys

Halkolan Tilapuutarha sijaitsee kauniissa maalaismaisemassa Kymijoen läheisyydessä, Kotkan pohjoisimmassa kylässä, Hurukselassa. Puutarha on perustettu 1986.

Tuotamme kevään ja kesän sesonkiin kesäkukkien sekä vihannesten että yrttien taimia. Toimimme kauppapuutarhana  jälleenmyyjäkauppiaille, sekä myymme myös suoraan tilalta kuluttajille.

Tilalla on kolme kasvihuonetta, joissa on yhteensä neljä eri osastoa. Jokaisessa osastossa on omanlaisensa kasvuolosuhteet, jolloin voidaan tarjota oikeanlainen kasvuympäristö erilaisille kasveille.

Valikoima on muotoutunut asiakkaiden toiveiden, viljelyolosuhteiden sekä viljelytyön tuoman kokemuksen pohjalta.

Tuotteet

Amppelit

Köynnöskasvit

Ruukkukukat

Vihannesten taimet

Ryhmäkukat

Yrtit

Puutarhan tekijät

Viljelijöinä tilalla toimivat puutarhuri Juha Halkola ja puutarhuri-floristi Mari Halkola.
Lisäksi puutarha työllistää sesongissa 2-4 ulkopuolista työntekijää.

Puutarha vuodesta 1987. Halkolan Tilapuutarhan puutarhuri, Juha Halkola.

Juha Halkola

Puutarhuri

Puutarhuri ja floristi Mari Halkola. Halkolan Tilapuutarha.

Mari Halkola

Puutarhuri, Floristi